Kaikilla yhtiöillä on historiansa, Zildjianin tarina alkaa v. 1623
Zildjian on armeniaa ja tarkoittaa "symbaalintekijää". Nimi annettiin 1600-luvulla konstantinopolilaiselle alkemisti Avedikselle. Yrittäessään valmistaa keinotekoista kultaa hän tuli sekoittaneeksi lejeerinkiinsä kuparia, tinaa ja hopeaa. Kultaa siitä ei ikinä syntynyt, mutta Avedis huomasi lejeeringin loistavat sointiominaisuudet. Hän päätti luovuttaa ja alkoi valmistaa symbaaleita.
Avedis saavutti uudessa tuotannossaan merkittävästi parempaa menestystä kuin alkemiassa. Hänen symbaalinsa levisivät ympäri Konstantinopolia ja uuden ainutlaatuisen kupari-tina-hopeaseoksen reseptin hän antoi siirtyä perimätietona lapsilleen, jotka jatkoivat perheyrityksen toimintaa.
300 vuotta myöhemmin perheen pään nimi oli jälleen Avedis (Avedis ensimmäisen pojanpojanpojanpojanpojanpojanpojanpojanpojanoika). Tämä Avedis muutti USA:han vuonna 1908. Kun tuli hänen vuoronsa ottaa perheyritys johtoonsa, hän päätti siirtää symbaalinvalmistuksen uuteen kotimaahansa, tarkemmin Bostoniin. Avedis oppi tuntemaan useimmat sen ajan tunnetuimmat rumpalit. Erityisen hyvä ystävä hänestä tuli Gene Krupan kanssa, joka toi musiikkiin paljon uusia ideoita ja antoi suunnan modernille rumpujen soitolle. Gene mm. jakoi tahdit symbaaleilla, kun ne ajan tavan mukaan ilmaistiin virvelillä.
Yhteistyössä ajan rumpaleiden kanssa Zildjian tuli kehittäneeksi joukon eri tyyppisiä symbaaleita, jotka tänään ovat itsestään selviä. Ride- crash-, hihat- ja splash-symbaalit - kaikki ne ovat alkujaan Avediksen nimeämiä.
Zildjian onkoko ajan kehittänyt uusia symbaalityyppejä, valmistusmenetelmiä ja materiaaleja. Tässä työssä merkittävän panoksen antavat ammattirumpalit ja lyömäsoittajat. Zildjianin asema maailman johtavana symbaalimerkkinä perustuu ja jatkuu vanhan Avediksen metalliseokseen ja käsityötaitoon joka periytyy neljän vuosisadan takaa.
Tuoteperheet Zildjian
Kaikki tuotteet Zildjian
-
Tuotenumero 1896815
Zildjian Ltd Quilted 5 Panel Camp Hat
Tyylikäs Zildjian toppalippis
€35,00 -
Tuotenumero 1896892
Zildjian Blackout Stretch Fit Hat M/L
Mustanpuhuva baseball-hattu Zildjian-logolla
€35,00 -
Tuotenumero 1896893
Zildjian Blackout Stretch Fit Hat L/XL
Mustanpuhuva baseball-hattu Zildjian-logolla
€35,00 -
Tuotenumero 1893512
Zildjian Gray Fleece Joggers Medium
Z-olohousut. Medium.
€69,00 -
Tuotenumero 1893513
Zildjian Gray Fleece Joggers Large
Z-olohousut. Large.
€69,00 -
Tuotenumero 1893514
Zildjian Gray Fleece Joggers X-Large
Z-olohousut. XL.
€69,00 -
Tuotenumero 1893515
Zildjian Gray Fleece Joggers 2XL
Z-olohousut. 2XL.
€69,00 -
Tuotenumero 189ZATS112
Zildjian Z Custom T-shirt - Medium
Zildjian Z Custom T-shirt - Medium
€40,00 -
Tuotenumero 189ZATS113
Zildjian Z Custom T-shirt - Large
Zildjian Z Custom T-shirt - Large
€40,00 -
Tuotenumero 189ZATS114
Zildjian Z Custom T-shirt - X-Large
Zildjian Z Custom T-shirt - X-Large
€40,00 -
Tuotenumero 1840101
Zildjian 14" Z Custom Hi-hat
Zildjian 14" Z Custom Hi-hat
€598,00 -
Tuotenumero 1840104
Zildjian 15" Z Custom Hi-hat
Zildjian 15" Z Custom Hi-hat
€652,00 -
Tuotenumero 1840113
Zildjian 16" Z Custom Crash
Zildjian 16" Z Custom Crash
€355,00 -
Tuotenumero 1840114
Zildjian 17" Z Custom Crash
Zildjian 17" Z Custom Crash
€382,00 -
Tuotenumero 1840118
Zildjian 18" Z Custom China
Zildjian 18" Z Custom China
€438,00 -
Tuotenumero 1840115
Zildjian 18" Z Custom Crash
Zildjian 18" Z Custom Crash
€415,00 -
Tuotenumero 1840116
Zildjian 19" Z Custom Crash
Zildjian 19" Z Custom Crash
€444,00 -
Tuotenumero 1840119
Zildjian 20" Z Custom China
Zildjian 20" Z Custom China
€485,00 -
Tuotenumero 1840117
Zildjian 20" Z Custom Crash
Zildjian 20" Z Custom Crash
€468,00 -
Tuotenumero 1840120
Zildjian 20" Z Custom Ride
Zildjian 20" Z Custom Ride
€468,00 -
Tuotenumero 1840121
Zildjian 21" Z Custom Mega Bell Ride
Zildjian 21" Z Custom Mega Bell Ride
€509,00 -
Tuotenumero 1840122
Zildjian 22" Z Custom Ride
Zildjian 22" Z Custom Ride
€555,00 -
Tuotenumero 1893126
Zildjian Klean Kanteen 32oz Water Bottle
Zildjian-vesipullo.
€69,00 -
Tuotenumero 1893127
Zildjian Klean Kanteen 20oz Tumbler
Todella tyylikäs Zildjian-termosmuki.
€47,00