Kaikilla yhtiöillä on historiansa, Zildjianin tarina alkaa v. 1623
Zildjian on armeniaa ja tarkoittaa "symbaalintekijää". Nimi annettiin 1600-luvulla konstantinopolilaiselle alkemisti Avedikselle. Yrittäessään valmistaa keinotekoista kultaa hän tuli sekoittaneeksi lejeerinkiinsä kuparia, tinaa ja hopeaa. Kultaa siitä ei ikinä syntynyt, mutta Avedis huomasi lejeeringin loistavat sointiominaisuudet. Hän päätti luovuttaa ja alkoi valmistaa symbaaleita.
Avedis saavutti uudessa tuotannossaan merkittävästi parempaa menestystä kuin alkemiassa. Hänen symbaalinsa levisivät ympäri Konstantinopolia ja uuden ainutlaatuisen kupari-tina-hopeaseoksen reseptin hän antoi siirtyä perimätietona lapsilleen, jotka jatkoivat perheyrityksen toimintaa.
300 vuotta myöhemmin perheen pään nimi oli jälleen Avedis (Avedis ensimmäisen pojanpojanpojanpojanpojanpojanpojanpojanpojanoika). Tämä Avedis muutti USA:han vuonna 1908. Kun tuli hänen vuoronsa ottaa perheyritys johtoonsa, hän päätti siirtää symbaalinvalmistuksen uuteen kotimaahansa, tarkemmin Bostoniin. Avedis oppi tuntemaan useimmat sen ajan tunnetuimmat rumpalit. Erityisen hyvä ystävä hänestä tuli Gene Krupan kanssa, joka toi musiikkiin paljon uusia ideoita ja antoi suunnan modernille rumpujen soitolle. Gene mm. jakoi tahdit symbaaleilla, kun ne ajan tavan mukaan ilmaistiin virvelillä.
Yhteistyössä ajan rumpaleiden kanssa Zildjian tuli kehittäneeksi joukon eri tyyppisiä symbaaleita, jotka tänään ovat itsestään selviä. Ride- crash-, hihat- ja splash-symbaalit - kaikki ne ovat alkujaan Avediksen nimeämiä.
Zildjian onkoko ajan kehittänyt uusia symbaalityyppejä, valmistusmenetelmiä ja materiaaleja. Tässä työssä merkittävän panoksen antavat ammattirumpalit ja lyömäsoittajat. Zildjianin asema maailman johtavana symbaalimerkkinä perustuu ja jatkuu vanhan Avediksen metalliseokseen ja käsityötaitoon joka periytyy neljän vuosisadan takaa.
Tuoteperheet Zildjian
Kaikki tuotteet Zildjian
-
Tuotenumero 1811140
Zildjian 18" K Constantinople Vintage Medium Light Pair
Sovitettu pari. Vintage Medium-Light 18" Orkesterisymbaalit.
€1159,00 -
Tuotenumero 1810344
Zildjian 18" A China Low
Zildjian 18'' A China Low
€345,00 -
Tuotenumero 1810233
Zildjian 19" A Medium Thin Crash
Zildjian 19" A Medium Thin Crash
€355,00 -
Tuotenumero 1810226
Zildjian 19" A Thin Crash
Zildjian 19" A Thin Crash
€355,00 -
Tuotenumero 1811069
Zildjian 19" K Constantinople Crash Ride
Zildjian 19" K Constantinople Crash Ride
€579,00 -
Tuotenumero 1810978
Zildjian K Custom 19" Dark Crash
Zildjian 19" K Custom Dark Crash
€458,00 -
Tuotenumero 1810905
Zildjian 19" K Dark Crash Thin
Zildjian 19" K Dark Crash Thin
€458,00 -
Tuotenumero 1811220
Zildjian 19" K Custom Hybrid China
Zildjian 19" K Custom Hybrid China
€458,00 -
Tuotenumero 1811219
Zildjian 19" K Custom Hybrid Crash
Zildjian 19" K Custom Hybrid Crash
€458,00 -
Tuotenumero 1810954
Zildjian 19" K Custom Hybrid Trash Smash
Zildjian 19" K Custom Hybrid Trash Smash
€458,00 -
Tuotenumero 1810885
Zildjian 19" K China
Zildjian 19" K China
€477,00 -
Tuotenumero 1810782
Zildjian 19" Classic Orchestral Selection Medium Single
Medium-Heavy 19" Orkesterisymbaalit.
€365,00 -
Tuotenumero 1820585
Zildjian 19" A Custom Projection Crash
Zildjian 19" A Custom Projection Crash
€425,00 -
Tuotenumero 1812106
Zildjian 19" K Symphonic Pair
Sovitettu pari. Symphonic 19" Orkesterisymbaalit.
€702,00 -
Tuotenumero 1810024
Zildjian 20" A Crash Ride
Zildjian 20" A Crash Ride
€387,00 -
Tuotenumero 1810034
Zildjian 20" A Medium Ride
Zildjian 20" A Medium Ride
€375,00 -
Tuotenumero 1810234
Zildjian 20" A Medium Thin Crash
Zildjian 20" A Medium Thin Crash
€387,00 -
Tuotenumero 1810042
Zildjian 20" A Ping Ride
Zildjian 20" A Ping Ride
€379,00 -
Tuotenumero 1810080
Zildjian 20" A Rock Ride
Zildjian 20" A Rock Ride
€379,00 -
Tuotenumero 1811060
Zildjian 20" K Constantinople Bounce Ride
Zildjian 20" K Constantinople Bounce Ride
€652,00 -
Tuotenumero 1820530
Zildjian 20" A Custom China
Zildjian 20" A Custom China
€468,00 -
Tuotenumero 1810620
Zildjian 20" Oriental China Trash
Zildjian 20" Oriental China Trash
€398,00 -
Tuotenumero 1810810
Zildjian 20" K Crash Ride
Zildjian 20" K Crash Ride
€399,00 -
Tuotenumero 1810621
Zildjian 20" Oriental Crash of Doom
Zildjian 20" Oriental Crash of Doom
€406,00